Fifitys
Haukkasinkohan nyt liian ison palan liian isosta kakusta. Fifi 2 meinaa tyssätä jo alkumetreille, yksi silmukka on hukassa. En tajua, mihin se on hävinnyt. Wonderwoolia on hankala purkaa, se on niin hahtuvaista että katkeilee, jos vähänkin lujempaa nykäisee, tai huovuttuu itseensä kiinni. En ole ennen lukenut mallikuvioita, silmät hyppivät riviltä ja ruudulta toiselle, ja joudun palaamaan neulerivin alkuun kerta toisensa jälkeen. Kai tähänkin on olemassa joku jippo?
Pähkäilin tämän kanssa mielestäni koko eilisillan, ja pääsin vasta yhdeksännelle riville asti. Mallineule näyttää kuitenkin niin ihanalta, ja kavennukset ja lisäykset onnistuvat Wonderwoolilla hienosti jopa meikäläiseltä, että taidan silti puskea sisulla eteenpäin (ja taaksepäin).
Nyt purkamaan.

1 Comments:
Mulla kanssa alkuun tuntui katoavan Fifistä yksi silmu. Tajusin sitten, että se lähti aina niistä langankierto kohdista, takaisin tullessa nurin neuloessani. Kun sen hoksasin, ne olikin sitten aikas helppoa noukkia seuraavalla kierroksella takas matkaan:))
Post a Comment
<< Home